Menestyksen salaisuus kulkee suvussa...

Valmennukset

Estevalmennus Jumper Welsh, 19.5.2008, 70-90cm

Erittäin hyvin menitte! Caro kulki kokoajan muodossa, kun sitä pyydettiin, eikä se välittänyt muiden hevosten riehumisista. Mutta sen huomasin myös, että ponisi korjasi muutaman kerran virheesi, jonka takia este olisi pudonnut. Malta odottaa esteelle pääsyä, älä työnnä hevosta sille. Odota ja sitten vain anna mennä. Yritä pysyä myös mahdollisimman suorana kevyessä laukassa, sinä kallistuit sisälle päin useaan ottteeseen. Hyvin menitte kokonaisuudessa, hyppäätte oikein hyvin, muista syistä huolimatta.

Kouluvalmennus FH Stables, 31.5.2008, Helppo B

Valmennus sujui osaltanne oikein mallikkaasti. Tamma oli hyvin avuilla ja kulki tahdikkaasti. Pohkeenväistössä muista katsoa ettet vahingossa taivuta hevosta liikkeen suuntaan, ohja pitää hevosen suorana. Laukkatyöskentelyssä tamma pääsi välillä hieman turhan pitkäksi, jolloin tasapaino ei ollut aivan kohdillaan. Ulko-ohja tasapainottaa. Hienoa työtä, muista kuitenkin harjoitella laukkatyöskentelyä ympyröillä ja volteilla! :)

Kouluvalmennus Hallatunturi, 10.6.2008, kisaavat ratsukot

Valmennus sujui Liljalla ja Carolinalla kaikenkaikkiaan hienosti. Carolina oli selkeästi alussa hieman tahmea, eivätkä väistöt meinanneet onnistua, mutta pikkuhiljaa tamma heräsi ja herkistyi huomattavasti. Selkästi avotaivutus oli Carolinalle helpompaa kuin pohkeenväistö ympyrällä, josta se kuitenkin suoritui erittäin hyvin. Laukkaharjoitukset sujuivat hienosti, Carolina siirtyi nätisti suoraan laukasta käyntiin ja laukka nousikin juuri siinä pisteessä missä piti. Tämän tunnin ongelmana selkeästi olivat juurikin pohkeenväistöt kaarevalla uralla, sillä hevonen yritti jatkuvasti työtyä lapa edellä pois ympyrältä eikä alussa kuunnellut istuntaa niin herkästi kuin olisi pitänyt. Loppua kohden kuitenkin pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, miten tamman tulee itseään väistössä käyttää - ei sovi lintsata :)

Estevalmennus LAC, 10.7.2008, 80cm

Caro oli aivan esimerkillinen vuonohevostamma. Sen tiukat käännökset olivat upeaa katseltavaa. Hypytkin tältä tammalta sujuivat sulavasti, vaikkakin välillä Caro olikin hieman liian innokas, joka sarjalla johti pudtukseen tai kieltäytymiseen. Istunta esteellä oli hyvä sekä esteiden välissä ehdit nousta suoraan, mutta hieman rohkeammin puolipidätteitä olisi voinut käyttää. Lopputunnista teidän yhteistyskentely näytti oikein sulavalta, vaikkakin puhtia tammassa riitti vielä vaikka toiseenkin valmennustuntiin. Kokonaisuudessaan tunti sujui mukavasti, vaikka vauhtia riitti.



© Lilja, taustan © The Inspiration Gallery